Aarne Heikkilä: Puoluekokoushavaintoja

Blogi, Yleinen 11:48

SDP:n 45:tä  puoluekokousta seurasin ensimmäisen kerran vuoden 1972 jälkeen kotisohvalta. Kyllä siitä saa vähän toisenlaista näkökulmaa kun hälisevässä salissa seuraamalla. Tunnelma tietenkin jää kokematta ja tuttujen tapaaminen.

Se mikä Seinäjoenkin kokouksessa oli jo nähtävissä, sali oli melko pimeä tv-lähetysten takia. Huononäköisille tuli varmaan ongelmia lukea pientä tekstiä hämärässä. Onneksi screeniltä esitykset näkyi hyvin.

Kokousedustajien puheenvuoroissa näkyi selkeästi nuorten esiinmarssi. He olivat ahkerasti puhumassa ja saivat kokouksen päätöksiin puumerkkinsä. Merkillepantava oli se, että esiinmarssin teki nuoret miehet, nuoria naisia toki unohtamatta. Toinen puoli oli sitten pitkäaikaiset puoluekokouspuhujat, jotka antoivat vahvan panoksensa keskusteluun. Hiljaisena oli kuten niin monasti ennenkin se porukka, joka tyytyi vain katselemaan ja kuuntelemaan ja aktivoitui sitten äänestyksissä. Tämä porukka on se, joka ratkaisee valinnoissa ja päätöksissä.

Se mihin kiinnitin huomiota, niin toveri sanan käyttö oli aivan ylenpalttista. Ajattelin, miltä tämä tuntuu liikkeen ulkopuolisilta. Lähes joka kappaleen alkuun toveri-sana toistui. Ajattelin, että onko näin, että kun 500 kokousedustajaa on koolla, niin tämä on vain meitä varten, eikä mietitä miten ulkopuolisiin kyetään vaikuttamaan. Toveri sanassa ei mitään pahaa ole ja se on meille symbolisesti tärkeä, mutta puheessa jatkuvasti toistettuna saa alkaa kuulumaan kliseeltä.

Toinen lausuma joka ylikorostui – voitamme vaalit. Se alkoi tuntua jo uhoamiselta. Etenkin kun siihen sisältöpuolta ei oikein kyetty tuomaan esiin. Tarja Halosen kampanjassa me ajoimme tähän miinan. Läpi ensimmäisellä kierroksella, kansa käsitti sen toisin ja täpärästi vain voitto toisella kierroksella tuli. Nöyryyttäkin kannattaa oikein käyttää, ettemme luo kansalaisiin tunnetta, että olemme ylimielisiä, josta seuraa kansalaisten palaute nopeasti. Tavoite on tietenkin vaalivoitto, muttei se tule julistamalla.

Kolmas kokoustekninen havainto. Vieläkään ei kokousta rytmitetty siten, ettei tärkeitä asoita ratkotaan kun paikalla on enää muutama kymmenen kokousedustajaa. Kokous pitää keskeyttää, kun puolet väestä on kokoussalista häipynyt.

Ehdokkaiden omat esittelypuheenvuorot ja kannatuspuheenvuorot toimivat hyvin. Niillä on suuri merkitys edustajiin, jos eivät ehdokasta entuudestaan kovin hyvin tunne. Puoluesihteerin valinnassa esittelypuheenvuorolla  oli merkittävä vaikutus Anton Rönholmille. Tuli mieleen v.1993 puoluekokous, jossa Paavo Lipponen kokouspuheellaan käänsi voiton itselleen kisan ennakkosuosikki Antti Kalliomäestä.

Puheenjohtajavaalin esittelykierroksella ei kovin suuria vaikutuksia ollut. Harakka saattoi nousta ja Tuppurainen menettää. Rinteen asema pysyi vakaana, joka oli jo kokoukseen tullessa. Varapuheenjohtajien osalta ei suuria eroja syntynyt. Teemu Hirvosen puheesta pidin, siinä oli hyvä ote ja eteni johdonmukaisesti. Ei riittänyt kuitenkaan kolmen joukkoon.

Nyt on luotu odotusarvot korkealle, edessä viiden vaalin putki, joissa vaalivoitto pitää ottaa. Tämä tiedostaen päivääkään ei ole hukattavaksi tämän työn eteen. Toki pettymyksiinkin on varauduttava. Liikkuvat äänestäjät ovat yhä kasvava joukko, miten heitä onnistutaan tavoittamaan? Puolueen imago ja houkuttelevuus on aika merkittävässä roolissa.  Ketkä sen imagon ja houkuttelevuuden luovat?

Aarne Heikkilä
Seinäjoki