Harry Wallin: Taksiliikenteessä on tulossa suuria muutoksia

Blogi, Yleinen 08:09

Hallituspuolueet pääsivät pitkään kestäneiden neuvottelujen jälkeen sopimukseen ns. liikennekaaren osalta. Vaikeimmaksi kohdaksi oli muodostunut taksiliikenteen tulevaisuus. Ministeri Bernerin ja liikenneministeriön kokoomuslaisten virkamiesten keskuudessa oli pitkää ollut tavoite vapauttaa taksiliikenne täysin vapaalle kilpailulle, jolloin taksiluvista olisi luovuttu. Yhtenä esityksenä oli myös, että kuka tahansa olisi voinut kuljettaa matkustajia taksin omaisesti 10000 euroon saakka ilman lupaa, kuitteja, arvonlisäveroa ja kirjanpitovelvollisuutta. Se olisi sekoittanut markkinat täysin ja luonut kahdet eri pelisäännöt. Tästä olisi seurannut täydellisesti harmaan talouden taksimarkkinat. Aika monella meistä ulkomailla matkustaneista on kokemusta joutua pimeän taksin huijaamaksi niissä maissa, joissa taksiliikenne ei ole luvan varaista.

Pitkään liikenne- ja viestintävaliokunnassa jäsenenä olleena tiedän, että ko. asia on ollut monesti esillä. Kuitenkaan aikaisemmat ministerit, ennen Berneriä, eivät ole edistäneet asiaa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti keväällä, ettei perussuomalaiset tule hyväksymään täyttä vapaata kilpailua taksialalle. Tämän viisaan kannanoton taustalla oli ”ruohonjuuren” tasolta tullut palaute sekä taksiyrittäjiltä että asiakkailta. On selvää, että keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmät olisivat olleet valmiita hyväksymään ministeri Bernerin alkuperäisen esityksen. Lopulta hallituksen neuvottelijat löysivät yhteisymmärryksen.

Jatkossa taksiyrittäjä tarvitsee taksiluvan, jonka myöntää Trafi. Yrityksellä pitää olla suomalainen y-tunnus ja auton pitää olla rekisteröitynä Suomessa. Esitykseen lisättiin myös vaatimus taksikuskin riittävästä kielitaidosta ja rikostaustan tarkistaminen. Hallituksen esityksellä tavoitellaan merkittäviä säästöjä yhdistämällä henkilöiden, postin, tavaroiden sekä koulu- ja erityispalvelukyytejä. Kelan vuosittaiset säästöt voivat olla jopa 100 miljoonaa euroa ja kunnilta kulut vähenevät noin 30 %, arvioi liikenneministeri Berner esitellessään liikennekaaren etuja. Jatkossa Trafi myöntää taksiluvat ja valvoo hinnoittelua. Lupia myönnettäessä ei ole enää tarveharkintaa. Taksimatkojen hinnoittelu vapautuu kilpailulle ja edessä on Ruotsin ja Eestin kaltainen tilanne, jossa asiakkaan tulee tarkkaan katsoa auton sivuikkunassa olevaa hinnastoa. Uudistus toteutetaan siirtymäajalla.

Tämän viikon keskiviikkona Helsingin Hovioikeus tuomitsi kaksi Uber-kuljettajaa sakkoihin luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta. Kuljetuksista saadut palkkiot 2800 ja 12250 euroa tuomittiin kokonaisuudessaan valtiolle menetetyiksi. Hovioikeudessa oli molemmissa asioissa ratkaisevana se, oliko Uber-kuljetuksissa kysymys ammattimaisesta henkilöisen kuljettamisesta ja edellyttikö Uber-kuljetukset taksilupaa. Hovioikeus katsoi, että kysymys oli ammattimaisesta henkilöiden kuljettamisesta ja taksilupaa edellyttäneestä toiminnasta. Lisäksi poliisin tutkinnassa ja syyttäjän syyteharkinnassa on yhteensä n. 60 muuta Uber-asiaa.

Harry Wallin
kansanedustaja
Valtiovarainliikennejaoston- ja liikennevaliokunnan jäsen
Seinäjoki