Janina Lepistö: Näkeekö läheltä kauas?

Blogi, Yleinen 17:12

Nykyaikana monessa yhteydessä on ongelmana liian lyhytnäköinen ajattelutapa. Nähdään vain oman intressin mukainen asia, eikä osata ajatella kokonaisuutta. Pyöritään ajatuksissa ns. oman navan, oman kiinnostuksenkohteen ympärillä haluten vain ja ainoastaan tämän asian edistyvän ja onnistuvan.

Kaavoituksessa alueiden kaavoittajana työskennellessäni törmään tähän jatkuvasti. Maanomistajat haluavat mailleen mahdollisimman suuren tuoton ja mikäli asuvat paikalla, haluavat oman talonsa ympärille ”turvasaarekkeen” takaamaan, ettei tulevien napureiden olemassaolo häiritse. Luontoaktivistit haluavat mahdollisimman paljon luontoa säilytettävän, museon edustajat edellyttävät kaiken historiallisesti arvokkaaksi katsomansa turvattavan, kaupungin eri toimialojen edustajat (kadut, vedet, liikenne, talot, asunto- ja tonttituotannot) mahdollisimman suuren voiton mahdollisimman pienin kustannuksin. Kaavoitettavana oleva materiaali viedään normaalisti viisi kertaa poliittiseen päätöksentekoon ennen kuin valmis asemakaava viedään kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Kaavoittajan täytyy osata perustella tarpeeksi laajoin esiselvityksin, miksi tiettyyn ratkaisuun on päädytty. Tätä mm. valvoo Ely-keskus. Mitä me kaavoittajat teemme? Katsomme tulevaisuuteen ja punomme yksityiskohtaisista asioista laajemman verkon, asemakaavan joka tyydyttää kaikkia osapuolia.

Kaavoittajaksi pätevöityäkseni olen opiskellut laajasti yhdyskuntasuunnittelua. Tämä on laajin tieteenala, missään muussa tieteenalassa ei katsota yhtä laajasti asioita. Tästä pitäisi muiden tieteenalojen ja asioiden ottaa mallia. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan kehittymistä olen seurannut innoissani, vihdoin näyttäisi että myös SoTe osataan nähdä laajana kokonaisuutena. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Vanha fraasi, mutta niin totta. Erityislasten äitinä olen kokenut moneen kertaan sen, että hoidetaan lapsen yksittäistä aluetta miettimättä lasta kokonaisena, tuntevana ihmisenä, josta on tarkoitus kasvaa yhdyskuntakelpoinen aikuinen. Käytyäni aiemmin lapseni kanssa terveyskeskuslääkärin luona ja toisten ongelmien vuoksi sairaalan yksikön lääkärillä, minulla itselläni täytyi olla lääkäreiden lausunnot mukanani. Muuten olisin joutunut turvautumaan omaan muistiini. Sittemmin on alettu yhdistää tietokantoja ja katsoa enemmän kokonaisuuksia, eli oikeaan suuntaan ollaan menossa, mutta kehitettävää on yhä paljon.

Ennaltaehkäisevä toiminta ja varhainen puuttuminen ovat eräitä kaukokatseisia toimintamalleja. Oma kymmenvuotias erityispoikani pärjää jo lähes ikätasoisesti saatuaan parivuotiaasta saakka erityisiä tukitoimia, toimintaterapioita ja asianmukaista hoitoa. Tuntuu ”Leijonaemona” mahtavalta seurata, kun hän pystyi hiihtolomallaan mm. leipomaan lähes itsenäisesti, käymään kaupassa ja koulupäivänsä päätteeksi tekemään nykyisin läksyt melkein ilman apua. Nämä eivät ole meille todellakaan itsestäänselvyyksiä. Ja tuntuu uskomattomalta, että intervallijaksojen ja tukitoimien avulla 85-vuotiaan muistisairaan läheiseni onnistuu asua kodissaan 88-vuotiaan omaishoitajanaan toimivan aviomiehensä kanssa. Mikäli tukitoimista tai hoitolaitosjaksoista nipistettäisiin hiukankin, tilanne romahtaisi.

Asiat eivät ole läheskään niin yksinkertaisia tai mustavalkoisia, kuin ensikatsomalta näyttäisi. Sen takia päätöksentekoon on saatava ihmisiä, joilla on kokemusta. Jotka osaavat katsoa nenäänsä pidemmälle ja laajamittakaavaisesti. Ihmisiä, jotka osaavat reagoida tuleviin muutoksiin nopeasti ja ennakkoluulottomasti. Muutosta tarvitaan jatkuvasti. Elämä ei pysähdy koskaan, vaan rullaa aina edelleen. Uskon, että yhdyskuntasuunnittelun koulutuksestani sekä kauaskatseisesta työstäni kaavoitusarkkitehtina on etua eduskuntatyöskentelyssä. Siksi tavoitteeni on kansanedustajan työ

Janina Lepistö
kansanedustajaehdokas
Vaasa