Joanna Silver: Hoidetaanko Suomessa työttömyyttä vai työllisyyttä?

Blogi, Yleinen 16:23

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa yhteensä 340 900 työtöntä työnhakijaa. Se on 2 400 enemmän kuin vuotta aiemmin. Positiivista on se, että työttömien työnhakijoiden määrä väheni maaliskuusta huhtikuuhun 10 000 henkilöllä. Yksi merkittävimpiä muutoksia joka tapauksessa on työllistettyjen määrän väheneminen samalla kun palkattomiin toimenpiteisiin osallistuvien määrä on merkittävästi kasvanut.

Työttömyyttä Suomessa hoidetaan työ- ja elinkeinoministeriön mittareilla. Tuijotetaan työttömien sijoittumista avoimille työmarkkinoille, se on käytännössä ainoa mittari. Vaikka Suomessa seurataan rahaa, työttömyyden hoidossa ei ole merkitystä kokonaistalousarvioilla ja sillä, millaiset kustannukset työttömyydestä tulee kaikille sektoreille, ei ainoastaan työ- ja elinkeinoministeriölle. Tähän pitäisi saada selvä muutos.

Suomessa eletään yhden statuksen periaatteella. Olet joko työssäkäyvä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön jne. Mutta et voi olla esimerkiksi työtön opiskelija. Mielestäni tässä pitäisi tulla omasta luutornistaan alaspäin, eikä olla niin ehdoton. Ei muualla Euroopassakaan olla. Miksi et voisi olla työtön opiskelija?

Jokainen Suomessa toimiva sektori on vahvasti ammatillinen. Jokainen sektori omistaa oman sektorinsa hyvin tiukasti ja jokaisessa sektorissa ammattihenkilöt omistavat oman palvelukokonaisuutensa. Eli Suomessa samanmuotoiset kasvot johtavat samanmuotoisia kasvoja. Eli opettaja opettaa, sosiaalityöntekijä on sosiaalityöntekijä, lääkäri on lääkäri jne. Vuoropuhelua kuitenkin tarvitaan. Ei ole vaaraksi, että eri mielipiteitä omaavat istuvat alas ja oikeasti keskustelevat asiassa kuin asiassa. Katsotaan kokonaisuuksia, eikä kapea-alaisesti yksittäisiä sektoreita. Mm. työllistymistä edistävissä palveluissa on usein vastakkainasettelua heikossa työmarkkina-tilanteessa olevien ryhmien, kuten nuorten ja pitkäaikaistyöttömien kesken ja paikallisin painotuksin voidaan sulkea joitakin ryhmiä kokonaan tuen ulkopuolelle, vaikka sen tarve tulisi aina arvioida yksilökohtaisesti.

Omassa työssäni tulee kieltämättä ajatus, että välityömarkkinoita ajetaan hiljalleen alas, vaikka erilaisiin välityömarkkinoiden toimenpiteisiin osallistuvien määrä on kasvanut. Omasta mielestäni se on silkkaa hulluutta, että välityömarkkinoita mollataan. On totta, että toimenpiteet täytyisi aina lähteä asiakaslähtöisesti ja olla asiakkaan toimeentuloa tukevaa. Jostain on lähdettävä liikkeelle, jonka jälkeen lähdetään tempomaan jokaiselle sopivia ovia ja työmarkkinoita. Esimerkiksi kuntouttava työtoiminta parhaimmillaan on todellakin asiakaslähtöistä, vaikkakin ns. palkatonta. Asiakas aktivoituu, hänelle löydetään oikeanlaisia palveluita, työpaikkoja, ehkä jopa eläke. Kotiin näitä on vaikea hoitaa ja todeta.

Tarvitsemmeko Suomessa siis asenne- vai rakennemuutoksen? Vai ehkäpä sekä että? Halutaanko suomalaiset oikeasti osalliseksi ja työtätekeviksi?

Tulemmeko johtopäätökseen, että tämän päivän työllisyyspolitiikan merkitys on muuttunut työttömyyden hoidosta jo työmarkkinoilla olevien henkilöiden liikkumiseen työstä toiseen?

Joanna Silver
Seinäjoki