Kari Urpilainen: Millainen Suomi-kuva?

Blogi, Yleinen 12:38

Miten on mahdollista, että suvereenin valtion joka on johdonmukaisesti ilmaissut olevansa liittoutumaton maa, niin sen maaperälle, ilmatilaan ja aluevesille voi joku toinen maa tulla sotaharjoituksiin ilmoituksellaan, että nyt tulemme?  Ei se lohduta, ettei tämänkaltainen tilanne ole ihan päivittäistä.

Kuulen jonkun jo sanovan, ettei asia faktisesti näin olekaan. Onhan asiasta käyty neuvonpitoja jopa hyvissä ajoin. Näin varmaan onkin. Mutta kysymys onkin siitä, miten asia tulee maan korkeimman valtioelimen tietoon? Se kuva ainakin minulle on syntynyt, että Eduskunta on ollut asiassa ”ulkona kuin lintulauta ”. Niin näytti olleen myös hallituksen jäsenet.

Kun ulkoministeriltä perättiin julkitullutta tietoa, osoitti hän tietämättömyytensä iltauutisissa Suomen kansan silmien edessä ja sanoi ”tiedustelevansa” miten asia on. Hyvää on se, että asia varmistetaan ennen kuin sanotaan mitään. Mutta, että maan ulkoministeri ei tiedä näin olennaisen asian todellista tilaa, on jotain aivan kummallista. Ministerin seuraavana päivänä antaman vastauksen ydin oli se, että ”ovat ilmoittaneet tulevansa”!!!!

Eittämättä mieleen nousee kysymys, kuka tätä maata oikein johtaa? Kysymyksen tekeminen ei ole piikki mihinkään suuntaan. Se vaan tuntuu oikeutetulta nimenomaan siksi, että toimijoiden synnyttämä kuva on sumea, epäselvä. Etumme on eittämättä, että juuri ulko-ja turvallisuuspolitiikan osalta toimimme punnitusti ja linjakkaasti. Niin Koivisto, Ahtisaari kuin Halonenkin presidentteinä pitivät onnistuneesti juuri tästä huolen. Luodun peruslinjan jatkuvuus oli turvattu.  Vain sillä olemme voineet herättää muualla luottamusta. Nykyjohdolta odotamme varmaan saman hyväksi havaitun linjan jatkumista.

Tapahtuneesta voisi ajatella, että saman puolueen ihmisinä puolustusministeri ja ulkoministeri informoisivat etenkin toisiansa näinkin isosta asiasta, toki luottamuksellisesti. Nyt syntyi vaikutelma, että ulkoministeriä ”vietiin” ja puoluetoveri puolustusministerinä myhäili leppoisasti vieressä. Hänellä ja hänen alaisilla kenraaleilla oli pantattuna sellaista tietoa, suorastaan iso uutinen, joka teki heistä ”kukkulan kuninkaan”, ainakin hetkeksi. Ei voi välttyä ajatukselta, kuinka tarkoituksellista tämä itse asiassa on ollutkaan. Kuinka monesti kertomattomuuden voikaan laittaa inhimillisen unohduksen tiliin!

On sanottu, että olemme jo pidempään osallistuneet länsiliittouman sotilaallisiin harjoituksiin jne., eli ”ei tässä mitään uutta”. Puhumattakaan, että tässä olisi uhittelua mihinkään suuntaan. Osallistumisella yhteisiin harjoituksiin on historiansa. Se, että annamme alueemme jonkun toisen valtion tai ulkopuolisen toimijan käyttöön sotilaallisessa harjoittelussa tässä mittakaavassa, ei ole ihan arkista.  Ei sitä ihan toistuvasti ole tapahtunut. Etenkään se, että läntinen johtava sotilaallinen suurvalta olisi sen tekemässä.

Joskus on vaan niin, että se miltä asiat näyttävät on olennaisempaa kuin se, miten asia itseasiassa on. Ei sille voi mitään, että nyt tapahtunut ja edessä olevat harjoitukset kotimaamme maaperällä ovat huonosti harkittuja ja osuvat huonoon ajankohtaan. Voisi pikemminkin sanoa, että on taas aika palauttaa mieliin geopoliittinen asemamme, viisaat ajatukset yllä pitää naapureihin ystävällisiä suhteita, pitäytyä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella sekä säilyä sotilaallisesti liittoumattomana. Mikään näistä ei toteudu itsestään. Niistä on huolehdittava, niiden puolesta on toimittava.

Kysyä voi myös, millainen kuva tästä kaikesta välittyy ulospäin, kansainvälisesti? Siis siinä tapauksessa, että joku vaivautuu asian ja tapahtuneen noteeraamaan ja edelleen välittämään? Toivotaan, että niitä tahoja on mahdollisimman vähän, sillä tarjoaahan tapahtunut todella surullisen kuvan. Vahvan parlamentarismin, suvereenin ja liittoumattomana itseään markkinoivasta maasta välittyy varsin amatöörimäinen kuva isossa asiassa, jonka herkkyyden voi tunnistaa lähtökohtaisesti jokainen tässä ajassa elämää seuraava. On se kummallinen kansa.

Kari Urpilainen
Kokkola