Kari Urpilainen: Miten tämä pitää ymmärtää?

Blogi, Yleinen 08:44

Mielikuvapolitiikkaa varsin menestyksellisesti harjoittava kepu ja pääministeri Sipilä saavuttivat vaalivoiton kevään koitoksessa vanhalla konstilla: luomalla mielikuvia. Ja kansa uskoi. Uskoi yhteiskuntasopimukseen uutena luomuksena, joka kaiken ratkaisee. Heillä on lääke juuri tähän tilanteeseen kunhan saadaan palkansaajakunta Ay- ja poliittisine johtajineen ymmärtämään.

Meistä moni varmaan muistaa kepun pj Esko Ahon hallituskauden 1991 -1995, jolloin myös kansalle tarjottiin mielikuvia kaiken ratkaisijasta eli yhteiskuntasopimuksesta. Kappas vain siinäkin oli kärki kohdennettu ay -liikkeen aseman heikentämiseksi jne. Aho patisti työmarkkinajärjestöjä ottamaan vastuuta työllisyydestä, jonka vuoksi saavutettuja etuja piti yksipuolisesti heikentää yhteiseksi hyväksi. Leimakirveen kohde oli siis selvä: palkansaajakunta on syyllinen maamme murheisiin. Muita syyllisiä ei löytynyt.

Nykyisten ongelmiemme taustalla on kiistatta hurja muutos elinkeinorakenteessamme. Kun vuosina 2007 -2008 tehdasteollisuuden arvonlisäys oli yli 40 miljardia euroa, on se nyt painunut alle 30 miljardin euron. Jos vuoden 2008 finanssikriisiä ei olisi koettu vaan arvonlisäys olisi saanut jatkua, olisi se noussut lähelle 50 miljardiin euroon.  Tuo lähes 20 miljardin euron ero tarkoittaa ekonomistien mukaan jopa noin 9 miljardin euron aukkoa verotuloissamme.

Tapahtunutta ei selitetä hintakilpailukykymme menetyksellä tai korkeilla palkkakustannuksilla.  Kaikki tiedämme, että kotomainen paperiteollisuus on supistunut hurjasti koska markkinatilanne on muuttunut paperin kysynnän vähenemisen takia. Erityisesti lehtipaperin kysynnän laskiessa on ollut pakko pudottaa myös tuotantoa. Tämän ohella Nokia -vetoisen elektroniikkateollisuuden BKT -osuus on pudonnut rajusti, eli vajaasta 7 prosentista 1,5 prosenttiin.  Nokian romahdus ei suinkaan johtunut heikentyneestä hintakilpailukyvystä vaan yhtiö hävisi kovan kansainvälisen älypuhelinkisan ihan muista syistä.

Jotkut puhuvat globaalista kysyntälamasta. Jotkut näkevät asian toisin. Mutta oireellisesti. Kansainvälisen kysynnän elpyessä ovat tilauskirjatkin alkaneet täyttyä, vai miten selitetään esim. telakkateollisuuden merkittävät lisätilaukset tai Valmetin saamat ulkomaiset tilaukset. Toisaalta esim. Kokkolan suurteollisuus on taantuman vuodet vienyt tuotteitaan sekä investoinut prosessien kehittämiseen sekä uuteen tuotantoon. Ei ole ollut seisokkeja eikä vähennetty väkeä, pikemminkin päinvastoin.

Käsitykseni onkin, että ne vientiä harjoittavat yritykset, jotka ovat investoineet tuotteiden jalostamiseen sekä uusiin tuotteisiin ovat myös pärjäämässä kansainvälisessä kisassa. Toki tämä on edellyttänyt yrityksen johdolta taitoa, osaamista sekä rohkeutta. Ehkäpä myös riskinottokykyä.

Tilanteemme on siis se, että kun yksityisen sektorin osuuden romahdus on johtanut julkisen sektorin suhteellisen osuuden kasvamiseen, tarjotaan lääkkeeksi julkisen sektorin palvelutuotannon alasajoa. Peräisin toimia yksityisen sektorin vahvistamiseksi. Hallitus tekeekin erinomaisen suuren virheen kun leikkaa tässä tilanteessa tutkimus- ja tuotekehitykseltä resursseja. Nyt pitäisikin panostaa tuotannollisen toiminnan monipuolistamiseen ja yritysten kehittämiseen sekä tuotteiden jalostamiseen.

Ahon hallitus, siis kepun johdolla, yritti murtaa suomalaisen sopimusyhteiskunnan sekä vaimentaa vakautta ja turvallisuutta yhteiskuntaamme tuovan järjestäytyneen palkansaajakunnan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Nyt tätä samaa on tekemässä taas kepulaisten johdolla Sipilän puhtaan oikeistolaisin arvoin toimiva hallitus, joka tyystin tarkoituksellisesti unohtaa kuinka suomalainen palkansaajakunta on jo usean vuoden ajan osallistunut lähes nollasopimuksin kantamaan oman kortensa yhteisiin talkoisiin varsin vastuullisella tavalla.

Mutta miten pitää ymmärtää se, että taas juuri kepulaisten johdolla yritetään nöyryyttää palkansaajakuntaa sekä nujertaa arvonsa vuosikymmeniä osoittanutta sopimusyhteiskuntaa?

Kari Urpilainen
Kokkola