Kim Berg: Näpit irti liikuntapaikkaosastosta!

Blogi, Yleinen 12:13

Vaasan kaupungin organisaatiouudistuksen yhtenä osa-alueena selvitellään parhaillaan kunnossapitoyksikön mahdollista siirtämistä liikuntapalveluista teknisen toimen kuntatekniikan alaisuuteen.

Liikuntapaikkaosaston henkilökunta ei kannata siirtoa kuntatekniikkaan. Huolena on, että liikuntapaikkahoitajien arvostus ja identiteetti jatkossa laskee, mikäli siirtyminen teknisen toimen kuntatekniikan alaisuuteen toteutuu.

Sote- ja maakuntauudistuksen toteutuessa kunnalle jää yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväksi kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Kunnan palveluissa tulee entistä enemmän korostumaan liikunnan osuus ja sen merkitys kuntalaisille. Ennaltaehkäisevä toiminta kuuluu liikuntapalveluille ja sitä tehdään monin eri tavoin. Yksi merkittävä osa tätä toimintaa on luoda mahdollisuuksia omatoimiseen liikkumiseen ja siinä kunnossapitoyksikölle kuuluva ulkoisten puitteiden ylläpito ja kehittäminen ovat merkittävässä roolissa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on kannanotossaan korostanut, että sote- ja maakuntauudistus tuo kuntien toimintaan muutoksia, jonka myötä liikunnalle ja liikkumisen edistämiselle tulee uusia mahdollisuuksia ja haasteita. Jotta kuntien keskeinen terveyttä ja hyvinvointia edistävä toiminta sekä liikunta ja liikkumisen edistäminen integroituvat sote- ja maakuntauudistukseen, on tärkeää varmistaa liikunnan strateginen johtaminen sekä saumaton yhteistyö eri toimijoiden välillä niin, että liikunta ja liikunnan edistäminen huomioidaan riittävästi. Mikäli kunnossapitoyksikkö siirrettään pois liikuntapalveluista, vaarantuu juuri tämä strateginen johtaminen sekä hyvin toimiva yhteistyö eri toimijoiden välillä!

Yhteistyö liikuntapalveluiden ja liikuntapaikkaosaston välillä on jokapäiväistä. Vuoropuhelua ja suunnittelua esim. matalan kynnyksen liikuntapaikoista käydään jatkuvasti ja näin liikuntapalveluilla on mahdollisuus vaikuttaa, kehittää ja ohjata näitä palveluita. Tämä on erittäin tärkeä osa Liikuntapoliittisen ohjelman toteutusta, sillä joka päivä tällä toiminnalla mahdollistetaan suurelle joukolle ihmisiä liikuntamahdollisuudet. Mikäli kunnossapitoyksikkö siirrettään pois liikuntapalveluista tällaista ohjaus ja kehittämismahdollisuutta ei enää olisi!

Myös Tampereen ja Oulun kaupungin kokemukset osoittavat, että siirto olisi todella väärä ratkaisu. Heidän varoittavat esimerkit vastaavanlaisesta siirrosta tuleekin ottaa vakavasti, eikä tehdä samaa virhettä, minkä he siellä nyt joutuvat korjaamaan!

Toivon todella, että liikuntatoimen henkilökuntaa sekä asiantuntijalautakuntaa kuunneltaisiin tällä kertaa päätöstä tehtäessä, eikä asiaa runnottaisi läpi selkeästä vastustuksesta huolimatta. Pilkkomisen sijaan liikuntatoimea tulee päinvastoin kehittää entistä laajempana kokonaisuutena sekä alueellisena yhteistyönä.

Kim Berg
Vapaa-aikalautakunnan varapuheenjohtaja
Kaupunginvaltuutettu
Vaasa