Syyspiirikokous peräänkuulutti vaikuttavia työllisyystoimia

Ajankohtaista, Yleinen 15:30

Pohjanmaan Sosialidemokraatit ry
Syyspiirikokous 26.11.2016
Kannanotto

NYT TARVITAAN VAIKUTTAVIA TYÖLLISYYSTOIMIA

Työstä syntyy kasvua ja vain kasvu synnyttää uutta työtä. Tämä periaate edellyttää toteutuakseen todellisia ja vaikuttavia työllisyystoimia. Maan hallituksen kasvua ja työllisyyttä tukevat toimet ovat olleet valitettavasti täysin vaatimattomia. Nyt on huolehdittava tutkimuksesta, tuotekehityksestä ja tuotannon tehokkuudesta. Lisäksi on satsattava entistä vahvemmin osaamiseen ja koulutukseen.

Vaasan vaalipiiristä löytyy useita luovia ja investoivia yrityksiä, jotka tekevät alueesta menestyvän. Kasvun jatkuvuuden varmistamiseksi tarvitsemme myös julkisen vallan investointeja. Pk-yritysten toimintaedellytysten vahvistamisen lisäksi alueella on käynnistettävä uusia julkisia infra hankkeita.

Junaliikenne Seinäjoelta pohjoiseen on kunnossa, mutta etelästä tullessa pullonkaulaksi on muodostumassa Tampere-Seinäjoki väli. Valtion on pikaisesti investoitava Tampere-Seinäjoki kaksoisraidehankkeeseen, jotta varmistetaan myös Helsingistä Tampereen kautta jatkuvan vahvan kasvukäytävän kehittyminen Vaasaan saakka. Tätä kasvukäytäväajatusta tukee uusi ja ympäristöystävällinen lauttaliikennehanke Vaasa-Uumaja välillä, jonka kautta Suomi kytkeytyy Euroopan liikenneverkostoon ja sujuvaan logistiikkaketjuun. Työllisyyden näkökulmasta myös vaalipiirimme satamat kaipaavat vahvempia panostuksia. Kokkolan suurteollisuusalueen kehittymiseen vaikuttaa suuresti Kokkolan satamaväylän syventäminen, joka vaatii lisäpanoksia valtiolta. Tämän lisäksi ei sovi unohtaa pohjalaismaakuntien pienyritysvaltaisten seutujen perustienpitoon suunnattavien määrärahojen tärkeyttä.

Vain vaikuttavilla työllisyystoimilla Suomi ja Pohjanmaan maakunnat saadaan uuden kasvun uralle. Yhtenä esimerkkinä uudesta on biotalouteen keskittyvät hankkeet, joiden selvittely alueella tulee käynnistää välittömästi.

Lisätietoja:

Piirin puheenjohtaja Matias Mäkynen, puh. 040 509 4409