Tarja Tenkula: Hätäkahvit auttaa tukirenkaan syntymisessä

Blogi, Yleinen 10:16

On hienoa, että sosiaalityöntekijät tuovat julkisuuteen huolenaiheensa lapsiperheiden arjen tuen puutteesta. Ikävät asiat ovat aktivoineet nuoria äitejä kutsumaan ”hätä-kahveille” muita äitejä, ettei kukaan jäisi liian yksin pienen vauvan kanssa. Tämä on upeaa! Sosiaalinen media mahdollistaa sen helposti. Avoimet leikkipuistot ja päiväkodit, seurakuntien kerhot ovat tässä myös tärkeässä roolissa.

On totta, että yksinhuoltajien arki on haavoittuvampaa kuin kahden aikuisen pyörittämä arki. Itse 17-vuotta ”yksinhuoltaja-uraa” läpi eläneenä hieman aina hätkähdän puheita, että yksinhuoltajat olisivat suurin ongelmaryhmä. Pääkaupunkiseudulla yksinhuoltajia on eniten muuhun maahan verrattuna. Tähän on varmastikin monta syytä ja monet yksinhuoltajat onnistuvat lastensa kasvatuksessa erittäin hyvin. Verkottuminen auttaa ja vertaistuesta saa voimia, kun huomaa ettei ole yksin samojen ongelmien kanssa.

Itse ruuhkavuosista selvinneenä voisin ajatella yksinhuoltajuuden kääntyneen itselleni jopa voitoksi. Koska olin yksin lasteni kanssa – verkotuin aktiivisesti naapureiden ja lasteni luokkakavereiden vanhempien kanssa, onneksi minulla oli voimavaroja tähän. Minun oli pakko hakea muiden aikuisten seuraa ja kasvatus-turvaa. Perustin taloyhtiöömme lastenkerhonkin, mikä käytännössä oli perhekerho lasten ollessa pieniä. Lastemme leikkiessä me aikuiset tutustuimme toisiimme ja lapsilla oli omaa toimintaa. Lasten kasvaessa ”kerhosta ulos” muodot muuttuivat erilaisiksi. Järjestimme nyyttäriperiaatteella koulun päättäjäis- kekkereitä taloyhtiömme leikkipaikalla. Juhlista tuli perinne, missä koulun loppumista ja kesän alkua juhlittiin. Aikuiset ja lapset vaihtuivat vuosien mittaan, mutta perhekerhomme perusjoukko oli aina paikalla. Viimeisissä pihakekkereissä ennen muuttoani pois taloyhtiössä taisi olla enemmän meitä aikuisia kuin lapsia. Yhteys aikuisten välille oli kasvanut ystävyydeksi ja yhteisöllisyys tiivistynyt. Kutsuessani aikanaan perheitä kokoon perustelin naapureilleni yhteisöllisyyden tärkeyttä. Toivon, että loisimme yhdessä ”kaikki kasvattaa taloyhtiömme pihalla” periaatteen ja että avoimuus lastemme hölmöilystä tulisi välittömästi omienkin vanhempien tietoon. Tässä koin onnistuneeni ja kiitän edelleenkin entisiä naapureitani jotka lähtivät yhdessä toimimiseen mukaan.

Me kaikki saimme yhteisistä vuosista paljon. Koen kuitenkin, että minun yksinhuoltajuuteni ajoi minua lähiturvan rakentamiseen. Minulla ei ollut toista aikuista jolle olisin voinut purkaa huonoa päivääni tai väsymystä lasten kiukutteluun. Minun oli pakko rakentaa itse turvarakenteet lasteni tai omaksi turvakseni. Mikään ei synny hetkessä eikä itsestään, joten monia tuskan tunteita ja hetkiä oli alussa. Pohdin kannattaako tämä, laitanko aikaani ja energiaani aivan vääriin asioihin. Se kaikki vaivannäkö kannatti, mutta tuloksenhan näkee aina vasta jälkikäteen.

Kannustan siis kaikkia perheitä rohkeasti avaamaan oviaan muille vanhemmille. Kodin ei tarvitse olla siisti, kunhan kuppi kahvia löytyy ja lapsille mehua. Sosiaalinen turvallisuus on parasta, mitä voimme lapsillemme antaa.

Tarja Tenkula
eduskuntavaaliehdokas
Seinäjoki