Tarja Tenkula: Miten suomalaiset pärjäävät tulevaisuudessa?

Blogi, Yleinen 20:20

Suomen ja suomalaisten tulevaisuudesta neuvotellaan Smolnassa kiihkeästi. Terveet, hyvin koulutetut ja rikkaat varmastikin pärjäävät hyvin riippumatta hallituksen valitsemasta talouspolitiikasta. Huoli pienipalkkaisista, pätkätyöläisistä, syrjäytymisvaarassa olevista nuorista, yksinhuoltajista, lapsiperheistä ja takuueläkkeen varassa elävistä ikäihmisistä on kuitenkin suuri. Hyvinvointiyhteiskuntamme perusajatus on, että ketään ei jätetä ja kaikista pidetään huolta. Kahtiajakautuminen hyvin toimeentuleviin ja köyhyysrajalla sinnitteleviin ihmisiin on syventynyt. Köyhyys on myös terveysriski!

Itä-Suomen yliopiston prof. Juho Saari esitti hyvinvointiyhteiskunnan pelastusohjeensa 26.5.15 selkeästi. Rikkaiden verotusta tulee kiristää. Asuntorakentamista tulee lisätä, että kohtuuhintainen asuminen mahdollistuu ja ylivelkaantuneiden asemaan etsitään keinoja. Suomalaisen yhteiskunnan vahvuutena hän piti luottamusta julkiseen hallintoon, missä ei ole korruptiota ja mistä hädän hetkellä saa toimeentulotukea ja tulonsiirtojen kautta talouden tasoitusta. Suomalaiset arvostavat myös sitä, että julkinen hallinto ei ole korruptoitunut. Huvittavaa on se, että juuri käydyissä eduskuntavaaleissa valtava ryöpytys julkista hallintoa kohtaan oli erityisesti kokoomuksen suunnalta vahva. Julkista hallintoa syytettiin talouden kestävyysvajeen syyksi. Juho Saaren mukaan suomalaiset haluavat kuitenkin, että tulevaisuudessakin hyvinvointipalvelut taataan ihmisille asuinpaikkakunnasta riippumatta. Saaren mukaan Suomessa rakenteita laitetaan kuntoon tukkilaiskansalle tyypilliseen tapaan ”rymäyttämällä ja sumantekoa poistamalla”.

Hallituksella pitää löytää ratkaisun avaimet suuriin ongelmiin. Pian nähdään onko heillä halua, ymmärrystä ratkaista suomalaisten kahtiajakautumiskehitys ja samaan aikaan hillitä valtion velkaantumista. Oma harras toiveeni on, että prof. Saaren esittämiä keinoja käytettään jolloin oikeudenmukaisuus ja huolenpito köyhemmistä ihmisistä toteutuu.

Tarja Tenkula
Seinäjoki