Toive Tynjälä: Kunhan uusi hallitus myöntyisi elvytykseen

Blogi, Yleinen 09:15

Oletamme helposti, että nuoren kansanedustajaehdokkaamme Otto Mantereen ajatukset kiintyvät ikätovereihin, nuorisoon ja opiskelijoihin. Mutta ei hän jatkossakaan yhteiskunnallisessa päätöksenteossa unohda  varttuneemman väen asioita. Hänellä on niihin hyviä vinkin antajia oman työväenyhdistyksensä jäsenissä ja omassa lähipiirissään. Onnittelen Ottoa uskaliaasta lähdöstä kansanedustajaehdokkaaksi. Tästä innokkuudesta ja tuloksesta on hyvä jatkaa.

Mantereen tavoin haluan antaa pitkän miinuksen yhteiskunnallisille leikkauksille ja nostaa tikun nokkaan elvytyksen. Tämä kokonaisuus oli esillä kaikkien vasemmanlaidan puolueiden vaaliteemoissa. Se ei mennyt perille, kun nämä puolueet menettivät paikkoja eduskunnassa.

Jo etukäteen oli selviö, ettei vasemmisto saa täällä Vaasan vaalipiirissä ainuttakaan paikkaa. Kenet Vasemmisto hakee yhteistyöhön jo kuntavaaleissa, mutta eritoten neljän vuoden päästä eduskuntavaaleissa. Se nähdään yllättävänkin pian. Äänet Vasemmistolle valuivat siis hukkaan ja myös sen pienempien puolueiden, jotka eivät saaneet ainuttakaan paikkaa eduskuntaan. Minulle eräs pohjalainen vasemmistolainen sanoi edellisten vaalien jälkeen, ettei heitä äänestäneen ääni mennyt hukkaan, kun Vasemmisto sai muualla paikkoja. No laskutapa se on tuokin !

Elvytyksestä on hyvänä esimerkkinä työväentalomme 110 000 euron peruskorjaus, joka on työllistänyt runsaasti kökkäväkeä ja erityisesti alan yrittäjiä Etelä-Pohjanmaalla. Elvytyksen tarvetta on hyvä korostaa muun muassa siksi, kun laman aikana kasvaneista lapsista jo viidesosa hakee apua ammattiauttajilta ja opiskelijoiden masentuneisuus on tuplaantunut 2000-luvun alusta. Elvytystä ja panostusta tarvitaan myös mielenterveyspalveluihin!

Kun saimme 110-vuotijuhlaamme opetuksesta vastaavan ministerin Krista Kiurun, viestitimme yhdessä Ilmajoen kunnan ja Etelä-Pohjanmaan opiston kanssa hänelle, että koulutuksesta leikkaaminen on kestämätöntä politiikkaa. Koulutuksen kautta pidämme huolta myös Suomen kilpailukyvystä.

Suomalaiset tekevät uransa aikana tulevaisuudessa useamman alan töitä. Siksi opintotuen rajaaminen yhteen samantasoiseen tutkintoon laittaa ihmiset eriarvoiseen asemaan. Nuoriin ja opiskelijoihin panostaminen on panostusta tulevaisuuteen ! On siis hyvä muistuttaa tulevaisuuden haasteista ja tarvittavien toimenpiteiden oikeudenmukaisuudesta.

Kotimaan monissa asioissa oli hyvä todeta, että sosialidemokraatit ovat yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana voidakseen jatkaa rakentamista, ei siis repimässä kaikkea saavutettua rikki. On totta, että vaikeina aikoina yhteiskunnan ilmapiiri kovenee. Syypäitä tehdään kaikkein heikoimmilla olevista ja heihin halutaan kohdistaa entistä enemmän kontrollia. Päinvastoin nyt pitää lisätä kontrollia sinne, missä ollaan kaikkein vaikutusvaltaisempia ja missä kootaan suurimmat ansiot.

Politiikan inhimillisyyttä pohdittaessa tarvitaan toimenpiteitä talouden parantamiseksi ja pitää muistaa, ettei talous käänny pelkästään leikkauslistoilla. Kasvuun tarvitaan polttoaineeksi investointeja. Yrityselämälle kasvua tuo edistyvä toimintaympäristö ja korkea osaaminen. Tarvitaan siis eri osapuolten yhteistyötä !

Suomessa, ei myöskään Ilmajoella ja Etelä-Pohjanmaalla tarvita päätöksentekoon sanelupolitiikkaa, eikä riitelyä, vaan yhteistyötä ja sopimista, yhteen hiileen puhaltamista. Irtiotoille ja itsekeskeisyydelle ei ole tilaa. Se helposti vaikuttaa myös kuntapolitiikkaan taantumisena.

Toive Tynjälä
Ilmajoki