Harry Wallin: Terveisiä eduskuntaryhmän kokouksesta

Seitsemän valtakunnan politiikan ”vuorotteluvapaa” vuoden jälkeen osallistuin eduskuntaryhmän kokoukseen Lappeenrannassa. Oli mukava tavata vuosien varrella tutuiksi tulleita ystäviä, joista jotkut olivat ilmoittaneet jäävänsä pois eduskuntavaaleista. Kokouspaikastakin johtuen kokouksessa päällimmäiseksi kansainväliseksi kysymykseksi nousi Ukrainan kriisi, ja sen aiheuttamat EU:n ja Venäjän pakotteet. Venäjän asettama elintarvikkeiden vientikielto on jo purrut ja Valio on ilmoittanut koko yhtiötä koskevista YT-neuvotteluista. Erityisesti toivottiin, ettei kriisi enää pahene, jolloin edessä olisi mahdollisesti pakotteiden kierre. Niiden vaikutukset Suomen jo nyt heikkoon talouskasvuun olisi huonot.

Omassa puheenvuorossa halusin kantaa huolta kahdesta pitkään Suomea vaivanneesta ongelmasta. Suomessa on tällä hetkellä yli 300 000 työtöntä, joista 70 000 on pitkäaikaistyötöntä. Näistä pitkäaikaistyöttömistä lähes 30 000 on ollut työttömänä yli 10 vuotta ja heillä on ikää yli 60 vuotta. On täysin kohtuutonta pitää heitä säilöttynä kortistoon ilman mitään työvoimahallinnon aktiivitoimenpiteitä. Esitin, että jälleen säädettäisiin kerta laki, joilla heidät päästetään eläkkeelle. Näin tehtiin 1.5 2005, jolloin kymmenen vuotta työttömänä olleet 58 vuotiaat, ja vanhemmat päästettiin eläkkeelle. Lakia kutsutaan LEX TAIPALEEKSI Ilkka Taipaleen mukaan ja se vapautti yli 5000 pitkäaikaistyötöntä 1990-luvun ahdingosta.

Tangomarkkinoiden aikana Seinäjoen torilla puheilleni tuli ylihärmäläinen turkistarhaaja. Hän oli hakenut turkistarhalleen laajennusta, johon sovelletaan ympäristölupamenettelyä. Hän kertoi, että lupakäsittely kestää 1,5 – 2 vuoteen. Päätös aikanaan maksaa yli 7000 euroa lopputuloksesta huolimatta. Hän kertoi myös, että hakemus piti jättää kuutena kappaleena ja hakemuksen paino oli 2,7 kg. Soitin välittömästi valtiovarainministeri Antti Rinteelle ja kerroin käydystä keskustelusta. Hän oli kanssani yhtä mieltä, että tällaisessa tapauksessa päätöksen voisi hyvin tehdä kunnan rakennusviranomaiset. On täysin käsittämätöntä, että alkutuotannon investoinneissa noudatetaan käsittämättömän tiukkaa lupakäsittelyä. Esimerkiksi turkistarhaus tuo Suomelle satojen miljoonien vientitulot, työllistää tuhansia eikä saa valtiontukija.

Ilokseni Porin Suomi-areenassa pidetyssä paneelissa Antti Rinne ja Juha Sipilä olivat samaa mieltä, että menestyäkseen Suomen on jatkossa yksinkertaistettava yritys- ja rakennustoiminnan lupamenettelyjä. Näissä talkoissa, voitaisiin toimia samoin kuin Sote-ratkaisussa, jossa löydettiin oppositio/hallitus yhteistyö. Tuskin mikään puolue voi tätä vastustaa.

Harry Wallin
kansanedustaja